Ratsastustunnit

TUNNIT

 

Oppilaat voivat halutessaan itse varustaa hevoset tunnille, jolloin on hyvä saapua paikalle n. 30 min ennen ratsastustunnin alkua. Ratsastustunnit pidetään aidatulla ja valaistulla 22×60 metrin kentällä, talvisin maneesissa, tai valoisaan aikaan sopimuksen mukaan maastossa. Ratsastustunnit pidetään maanantaista perjantaihin klo 16 – 21. Viikonloppuisin talli on suljettu. Ratsastuskoulun tunnit ovat niin sanottuja vakiotunteja, jolloin tuntipaikka varataan koko lukukaudeksi (elokuusta toukokuun loppuun saakka). Vakiotunnin ratsastuspäivä ja aika pysyy samana. Tällöin tuntien suunnittelu helpottuu, ja ryhmissä on samantasoisia ratsastajia. Satunnaisia ”irtotunteja” voi tiedustella puhelimitse. Puhelimella tavoitat parhaiten arkisin klo 13 – 16 tai klo 21-22, koska tuntien aikana emme vastaa puhelimeen. Peruutukset pitää tehdä ratsastuspäivänä klo 11.00 mennessä, sen jälkeen perutuista tunneista ja perumatta jätetyistä tunneista peritään täysi hinta. Ratsastustunneilla harjoitellaan koulu- sekä esteratsastusta.

Lisäksi tallilla järjestetään erillisiä tunteja, jotka pohjautuvat Centered Riding- tekniikkaan. Centered Riding on opetusmenetelmä, jolla pyritään parantamaan ratsastajan istuntaa ja apujenkäyttöä. CR ei varsinaisesti ole ratsastustyyli, kuten esimerkiksi  este- tai kouluratsastus, vaan sen oppeja voidaan soveltaa kaikkeen ratsastamiseen. CR-tekniikan avulla ratsastaja tulee tietoiseksi omasta kehostaan ja siitä, mitä signaaleja se hevoselle antaa. Centered Ridingin opetuksessa käytetään erilaisia harjoituksia ratsain sekä ilman hevosia, mielikuvia sekä apuvälineitä ( mm.  jumppapallot ) käyttäen.

 

Opettaja

Ratsastuksenopettajana Cavallossa toimii tallinomistaja Annika Nevala. Annika on opiskellut Ypäjällä ratsastuksenohjaajaksi ja valmistui sieltä vuonna 2000. Elokuussa 2008 Annika valmistui Centered Riding 1-tason ohjaajaksi. Annikan perheeseen kuuluu aviomies Mikko ja yläkoulu-ikäinen Wiljami.

Annika on aloittanut ratsastuksen 8-vuotiaana Seinäjoen ratsastajien tallilla. Ensimmäinen oma poni oli Gotlannin russi Beauty Boy II. ”Piudin” kanssa harjoiteltiin kotona koulua ja esteitä, sekä maastoiltiin. Piudin jälkeen hankittiin Newforestin poni Cinderella’s Rocky Boy, joka toimi myös Cavallossa myöhemmin opetuskäytössä. Rokin kanssa Annika kilpaili aluetasolla esteitä ja koulua. Lukio-opiskelujen jälkeen Annika oli vuodenpäivät ilman hevosta, kun piti suunnitella, minne suunta näyttää opiskelujen myötä. Vuonna 1998 löytyi mukavan oloinen Gräfin Prima – tamma, jonka kanssa käytiin este-, koulu – ja kenttäkisoissa. Imbu kulki myös Annikan mukana Ypäjällä koulussa. Imbun jälkeen Annika kilpaili koulua täysveritamma Celialla, ja kaudella 2011 suomenhevosori Ilo-Ilmarilla. Sittemmin kisaratsuna toimi omakasvatti Crosby, ja kaudella 2016 nuortenhevosten luokissa tallin opetushevonen Calvados. Kaudesta 2018 eteenpäin Annikan treeni- ja kisakaverina toimi Ilo-Liekki. Syksyllä 2025 hankittu Charly Brown on treenikaveri kotosalla, ja ehkä joskus mennään kisoihinkin kun palaset ovat kohdillaan.

Tallin touhuissa menee arki ja vapaat. Mökkeily Vaasan saaristossa tuo erilaista touhua elämään meren äärellä.

Scroll to Top